Avoimella tieteellä parempaan huomiseen

Avoin tiede ja avoin tieto auttavat parhaimmillaan ennakoimaan tulevaisuutta. Avattu tieto lisää ymmärrystä, tuo ratkaisuja vanhoihin ongelmiin ja paljastaa uusia ilmiöitä. Tulevaisuuden avointa tiedettä ja avoimen tieteen vaikutusta tulevaisuuden yhteiskuntaan pohdittiin Kansallisen ennakointiverkoston 25.1. järjestämässä Foresight Friday -tilaisuudessa.
 
Tilaisuuden pääpuhuja, professori David Butz Pedersen (Humanomics Research Centre, Aalborg Universitet), hahmotti avoimen tieteen kehityksen aaltoina. Ensimmäinen avoimuuden aalto, jonka harjalla juuri olemme, lähti pitkälti tyytymättömyydestä, kun liian paljon julkisesti rahoitetun tutkimuksen tuloksia oli piilotettu maksumuurin taakse. Lisäksi kasvavat vaatimukset tutkimuksen toistettavuudesta ajoivat erityisesti tutkimusdatan ja tutkimusprosessin avaamiseen, jonka toivottiin parantavan tutkimuksen laatua.
 
Tutkimusprosessin ja -tulosten avaamisen pullonkaulaksi osoittautuivat pian tutkijoiden meritoitumiseen liittyvät ongelmat. Elämmekin Pedersenin mukaan vaihetta, jossa vanhanmallinen tutkijoiden keskinäiseen kilpailuun perustuva malli on korvautumassa yhteistyöhön perustuvalla tutkimuksenteon mallilla. Tämä vaatii kulttuurinmuutosta, jotta tutkijat eivät esimerkiksi tulostensa varastamisen tai vääristelyn pelossa jätä omaa tutkimusdataansa avaamatta.
 
Pedersenin hahmottelema avoimen tieteen tuleva toinen aalto laajentaisi yhteistyön tutkijamaailman ulkopuolelle. Toisen aallon perusidea on, ettei tutkimuksen anti yhteiskunnalle voi jäädä vain passiiviseen tiedon avaamiseen - avoimetkaan faktat eivät puhu puolestaan. Toinen aalto merkitsisi siis toisaalta tutkijoiden aktiivista osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toimintaan, toisaalta muiden yhteiskunnallisten toimijoiden, kuten kansalaisten, yritysten ja median, ottamista mukaan tieteen tuottamiseen.
 
Tieteen muuttuva rooli yhteiskunnallisessa keskustelussa
 
Eeva Hellström (Sitra) kysyi esityksessään, millaista tietoa ja tiedettä tarvitaan päätöksenteossa. Perinteisesti tietoa on pidetty täsmälääkkenä, jota syötetään päätöksentekoon yksittäisen ongelman ilmetessä. Nykymaailman monisyisiin ja globaaleihin ongelmiin tämä ratkaisumalli ei kuitenkaan riitä.
 
Lisäongelman synnyttää Hellströmin mukaan sekin, että tutkimuksella ei enää ole muusta yhteiskunnasta irrallisen auktoriteetin asemaa. Digitalisoitumisen myötä tutkimustiedon rinnalle on tullut monenlaisia tiedonlähteitä: osa järjestämätöntä dataa, osa tulkittua informaatiota - osa kaupallisilta toimijoilta, osa julkisilta viranomaisilta. Moninaisten tiedonlähteiden maailmassa tiede ei voi enää yksiselitteisesti esiintyä totuuden ainoana äänitorvena.
 
Tiedon käsitteen hämärtymisen lisäksi tiedon ja päätöksenteon vuorovaikutusta monimutkaistaa tulevaisuudessa myös epäselvyys, kuka oikeastaan tekee päätöksiä, kun kansalaisilla on yhä enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen. Pedersen pitikin tärkeänä huomiona, että tiedon ja päätöksenteon vuorovaikutuksen sijaan kyse on aina ihmisten vuorovaikutuksesta. Päätöksenteko merkitsee tällöin oikeastaan yksilöiden välistä dialogia ja heidän erilaisten tietoavaruuksiensa ja mielenmaisemiensa yhteensovittamista. Tutkijoiden uutena roolina yhteiskunnallisessa keskustelussa on erityisesti siinä esiintyvien yksipuolisten painotusten osoittaminen ja korjaaminen.
 
Sivistys 2.0
 
Tilaisuuden päättäneessä työpajaosuudessa pääsimme pienryhmissä visioimaan, mihin tavoitteisiin avoimessa tieteessä pyritään, ja määrittelemään keinoja, joita vision toteutuminen vaatisi. Omassa pöydässäni keskeiseksi visioksi nousi ajatus uudenlaisesta sivistyneestä yhteiskunnasta, jossa tutkimuksen teko on mielekästä ja päätöksentekijät sekä kansalaiset luottavat tutkimuksen apuun yhteiskunnan kehittämisessä.
 
Tuttujen resurssivaatimusten lisäksi totesimme vision toteutumisen tarvitsevan myös yhteiskunnallisen keskustelukulttuurin muutosta, jotta kaikenlaisia silmänkääntäjiä ei nostettaisi mediassa ja somessa tutkijoiden kanssa samanarvoiseen asemaan. Tärkeänä keinona kulttuurinmuutokseen näimme tutkimuskentän aktiivisen osallistumisen tiedekasvatukseen ja -viestintään, jotta kansalaisten tiedelukutaito vahvistuisi.
 

Teksti: Ilmari Jauhiainen

 
Päivitetty 7.2.2019 12.07